maanantai 8. tammikuuta 2018

Äitiyden 1000 ja 1 tunnetta - inho

Tähän vauva-arkeen ja äitiyteen on mahtunut jo nyt niin paljon erilaisia tunteita, että välillä hirvittää. Raskausaika meni mulla tunteiden osalta melko helposti - mitä nyt tiettyjä ruoka-aineita himoitsin kun hullu puuroa. Olisi ollut turha tuudittautua siihen, että tuskin synnytys tai arkikaan asiaa muuttaa. Nyt uusimpana tunnetulokkaana on inho. 

Inho ei koske paskavaippoja tai porkkanasosepukluja. Ei pissassa uivia lakanoita tai vanhalta maidolta haisevia paitojani. Vaan imetystä. Oon lukenut, että joillain naisilla imetys ei tule kysymykseenkään, koska se vain inhottaa niin kovaa. Siis ihan fyysisesti. Oon salaa miettiny, että ompa kumma inhon kohde, mutta nyt osaan ymmärtää heitä hieman paremmin. Oma inhoni ei vain ole ehkä ihan noin suoraviivaista.


UV-iltana (joo, älkää kysykö mitä oikein ajattelimme 😀) kokeilimme "unikoulua" nimeltä pick up / put down. Unikoulu-sana on lainausmerkeissä, koska kyseessä ei ollut sellainen vanhan liiton huutokonsertti, vaan paljon hellempi tyyli. Lyhykäisyydessään vauvan lähellä ollaan koko ajan, ensiksi 'hyssytetään' laittamalla käsi esimerkiksi masun päälle ja jos homma silti kiihtyy ja itku alkaa, otetaan vauva syliin. Uuden vuoden aattoillasta 2,5 tuntia otettiin vuoroja T:n kanssa eikä Kipsu silti nukahtanut. Ei hyvää päivää, kuinka sitkeä likka. Luin tarkasti ohjeet ja noudatimme niitä, mutta ei. Kun kello oli 23:00 ja edellisestä ruokailusta oli jo sen verran aikaa, että tiesin vauvan heräävän heti syömään kun itse lasken pääni tyynyyn, imetin. Kaikki tuo useamman tunnin työ hukkaan. Tuntui niin epäonnistuneelta ja suoraan sanottuna v*tutti koko tilanne ja muksu samoin. Sitten syypää noihin tunteisiin roikkuu tississäni kiinni! Inhotti. Inhotti niin sikana! Yöllä, kun vauva heräsi syömään, inhotti edelleen. Tuo tunne taitaa yleensä tulla pakettidiilinä pettymyksen ja ärsytyksen kanssa. Ärsytti oma epäonnistuminen ja pystyin melkein kuulla, kuinka vauva hiljaa nauroi partaansa.

Silti seuraavana päivänä, kun sain nukkua pitkään, en meinannut malttaa odottaa että vauva herää ja saan taas pitää häntä sylissäni. Inho oli haihtunut ja ikävä ja hellyydenkipeys tullut tilalle. On tämä äitinä olo vain yhtä tunnemyrskyä. Huhhui!

4 kommenttia:

  1. Mua ärsyttää välillä herätä yöllä imettämään. Ajattelen erittäin ärsyyntyneenä että mitä sä siinä muka kitiset, ei sulla voi olla vielä nälkä. Tiedän että se vois nukkua vielä tunnin tai parikin, mutta kun se herää jostain syystä niin siihen ei auta muu kuin imetys.

    Imetyksen suhteen olen päässyt helpolla. Maitoa tulee eikä oo ollut mitään kipuja, rikkinäistä ihoa tms. Ihmettelen edelleen niitä jotka ei halua yrittää edes imettää. Päättävät kokeilematta, että en halua. Ja niitä jotka sanovat että esikoisen kohdalla epäonnistui imetys, niin toisen kanssa en edes yritä. Oon seurannut satunnaisesti MTV:n teiniäitejä. En muista että kukaan niistä 16-vuotiaista ois imettänyt. Näytetään kun lämmittävät keskellä yötä maitoa mikrossa. Mä en varmaan saisi unta jos kävisin jotain pulloja lämmittämässä. Ja jos imetyskin välillä ärsyttää yöllä, niin kuinkahan kävisi jos pitäisi pulloa lämmittää. :D

    Imetyksen kanssa on auttanut varmasti se että meillä oli hyvä neuvolalääkäri. Hän sanoi että luota itseesi. Maitoa tulee kun jaksat imettää ahkerasti. Esikoisen aikaan meinasi välillä usko pettää, mutta imetin vaan. Maitoa alkoi tulla kun sitä "tilattiin". Moni saattaa siinä vaiheessa kaivaa korvikkeen esiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä uskon myös että toi on yleisin syy, miksi aletaan antamaan korviketta imetyksen ohella. Ja voi kuinka ihana neuvolalääkäri ! <3 meillä oli tänään sama setti ja siitä kirjoitin samantien kiukuspäissäni huomiselle postauksen.

      Poista
  2. Nämä on just niitä tunteita joita kaikille tulee, mutta harva äiti uskaltaa sanoa sen ääneen. Ymmärrän kyllä heitä. Mut mun mielestä se on vähän harmi - ihan kuin negatiiviset tunteet olisi jotenkin kiellettyjä? Inho, ärsytys ja jopa viha on täysin normaaleja tunteita mitä jokainen ihminen välillä tuntee. Tärkeintä on että se ikävä tunne menee ohi ja pääosin on positiiviset fiilikset. Onneksi sulla menikin :) Varmasti myös imetyshormoneilla on osansa asiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin.. musta on kyllä huolestuttavampaa jos kukaan ei uskalla sanoa niitä negatiivisia tunteita ääneen - sekös vasta yksinäiseksi tekee! Harmi, että usein ääneen puhujat saa niin kamalan paljo paskaa ja jeesustelua niskaan, vaikka varmasti enemmän on niitä, jotka huokaisee helpotuksesta, kun "ei ookaan yksin tunteiden kanssa".

      Kiitos kommentista <3

      Poista